Tiina Eskola: Ratkaise karanneen skeittarin tapaus
Kukapa ei pitäisi oivaltamisesta ja itsensä voittamisesta?
Teroita kynäsi, hiero hoksottimiasi ja tule mukaan keräämään johtolankoja, tekemään päätelmiä ja selvittämään karanneen skeittarin tapaus.
Summanmutikka -sarja |
|
 |
Anna Jansson: Kadonneet retkirahat
Emilin luokka kerää rahaa luokkaretkeä varten. He myyvät makeisia, järjestävät diskon ja tarjoutuvat hoitamaan lemmikkieläimiä. Kaikki osallistuvat, ja lopulta kasassa on 2700 kruunua! Mutta joku kähveltää rahat juuri kun lapset ovat laskeneet ne? Kuka voi olla niin kelju?
Kaikki Emil Wern -kirjat
|
 |
Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja tähtikolmion vartijat
Etsiväkerho Hurrikaani palaa kouluun vauhdikkaan kesäloman jälkeen. Syksy alkaa merkillisesti, kun rehtori Pukinparta ei ilmestykään töihin.
Hurrikaanilaiset ryhtyvät tutkimaan rehtori Pukinparran outoa katoamista. He uskovat sen liittyvän salaperäiseen symboliin, tähtikolmioon, jonka arvoitusta etsivät ovat jo aiemmin yrittäneet ratkaista.
Tutkiessaan tähtikolmiota Jesse, Jenni, Karoliina ja Matias ajautuvat yhä syvemmälle Pihlakylän synkkiin salaisuuksiin. Mihin pukinparta on kadonnut? Mikä odottaa luolassa raskaiden teräsovien takana? Ja onko joku muukin tähtikolmion mysteerin kimpussa?
Kaikki Etsiväkerho Hurrikaani -kirjat
|
 |
Kari Levola: Kaksi palkkia latausta
Yläasteikäinen koviksenalku Karri on huolestuneena seurannut isosiskonsa Jennin muuttunutta käytöstä. Kun Jennin ympäsillä alkaa vielä pyöriä epäilyttävä prätkäkundi, Karri on varma, että Jenni on sekaantunut johonkin rikolliseen. Hän alkaa selvittää vaaralliselta vaikuttavaa juttua vastahakoisen ystävänsä Artun kanssa. Jäljet johtavat niin nuorisoteatterille, tyhjälle keilahallille kuin filmivuokraamoonkin.
Kaikki Musta kaista -kirjat
|
|
Tapani Bagge: Liekehtivän liskon arvoitus
Etsivätoimiston seikkailu rävähtää käyntiin heti loman ensimmäisenä päivänä Barcelonan lentoasemalla. Sisko, Veli, Osku ja Deborah joutuvat tekemään tuttavuutta petollisen taksikuskin ja omituisen tulta syöksevän liskon kanssa. Matkan kurja alku unohtuu hetkeksi, kun lomailijat alkavat jäljittää antiikkikauppias Miquelia, jonka pitäisi varmistaa kuuluisan arkkitehti Gaudin luonnosten aitous. Minne Miquel on kadonnut? Entä mitä haluavat liskon nimeen vannovat rosvot?
|
|
Martin Wildmark: Kauhujen saari
Davidin ja Larissan karmiva seikkailu alkaa aivan tavallisena lauantaina, kun ystävykset löytävät kotikaupunkinsa rannasta huonokuntoisen sillan. Silta johtaa saareen, jonka edustalle on pystytetty kuin houkutukseksi kyltti: PÄÄSY KIELLETTY.
Aavemaiselta saarelta David ja Larissa löytävät oudon rykelmän sammaleisia hautakiviä. Saaressa on myös autiotalo, jossa on aikoinaan toiminut mielisairaala. Liittyvätkö haudat, talo ja saaren lohduton tunnelma jollakin tavalla yhteen?
Kaikki David & Larissa -kirjat >>
|
|
Markku Pietikäinen: Kalmasaaren erakko
Jussin isä täyttää pian pyöreitä vuosia. Nuoruuden opiskelukaverien kanssa on aikoinaan sovittu, että niitä juhlitaan yhdessä. Niinpä Jussi saa tehtäväkseen etsiä porukan vanhimman, Marko Vimparin, yhteystiedot isän työmatkan aikana. Marko on kuitenkin haihtunut kuin tuhka tuuleen epäselvissä olosuhteissa, ja Jussin mielenkiinto herää. Kun hän saa lopulta vanhan valokuvan johtolankojen perusteella Markon asuinpaikan selville, Jussi päättää tehdä paikkakunnalle pienen kesäretken ystäviensä Tomin ja Annan kanssa.
Retkeläisten matka vie Iittiin Vimparin rantatontille, jossa on vain lukittu venevaja. Naapurin isäntä kertoo, että Vimpari asuukin järven keskellä kohoavassa kallioisessa saaressa, josta kerrotaan selkäpiitä karmivia juttuja. Saareen liittyy niin vuosisatojen takaisia venäläissotilaita, noitia kuin tuoreempiakin outoja sattumuksia ja sen nimikin on uhkaava, Kalmasaari. Kaiken tämän kuultuaan kaverukset eivät tietenkään voi hillitä itseään. Heidän on päästävä tutustumaan paikkaan heti kun naapureiden ja saaren erakon silmä välttää. Mutta nuoret eivät osaa aavistaa, että syrjäinen saari kiinnostaa myös tuoreeseen pankkiryöstöön sotkeutuneita hämärämiehiä.
Kaikki Musta kaista -kirjat
|
|
Pasi Lönn: Hyppy syvyyteen
Jakke ja Make ovat yläasteikäiset ystävykset, joita yhdistää huumorintaju ja hurjapäisyys. Kesäloma on jo lopuillaan, kun he elokuisena iltana kipuavat portaita Laajavuoren hyppyrimäen huipulle asti. Euronkuvat silmissä vilkkuen he etsivät Matti Nykäsen viimeisiä hyppymonoja, jotka ovat kadonneet. Korkealta kiikaroidessaan pojat sattuvat näkemään, miten jotkut kaivavat lähistöllä maahan isoa kuoppaa. Kuoppaan heitetään auton takakontista iso paketti - ilmeinen miehen ruumis!
Kun kaivajat huomaavat pojat ja lähtevät heidän peräänsä, Jakella ja Makella ei ole muuta ratkaisua kuin paeta alas, uskomattominta mahdollista reittiä...
Kun poliisi seuraavana päivänä ei usko heidän tarinaansa, poikien on pakko ryhtyä omiin tutkimuksiin. Pitkin matkaa he joutuvat kihelmöivän jännittäviin tilanteisiin niin öisellä poliisiasemalla kuin vilkkaassa lomahotellissakin.
Kaikki Musta kaista -kirjat
|
|
Eero Ojanen: Tonttuvaarin kummitustarinoita
Kirja sisältää tonttuvaarin kertomia jännittäviä kummitustarinoita pelottavasta piharakennuksesta, kammottavasta ratsastajasta, vaarallisesta risteyksestä ja monesta muusta tilanteesta, jossa kummitukset ovat näyttäytyneet. Kirja sopii niin isommille kuin perheen pienimmillekin - sympaattinen tonttuvaari antaa tarinoihin pehmeyttä ja huumoria. Hyvä kuvitus auttaa vaarin tarinoihin eläytymisessä.
|
|
Martin Widmark: Muumion arvoitus
Viidennessä Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjassa liikutaan Vallilan museossa, jossa tapahtuu kummia. Voiko olla mahdollista, että kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen muumio on herännyt eloon? Museon kauhistunut vahtimestari Kimmo Kataja näet väittää, että hän on nähnyt omin silmin muumion kuljeskelevan ympäriinsä.
Poliisin saavuttua paikalle käy ilmi, että yksi museon arvokkaimmista tauluista on kadonnut! Sen sijaan muumio, faarao Ramsesin serkku muuten, on kuitenkin arkussa tavallisella paikallaan.
Kuultuaan tapauksesta Lasse ja Maija ryhtyvät tutkimuksiin, vaikka kärttyisä museonjohtaja Pirkko Pulmu ei uskokaan heidän kykyihinsä. Mutta jälleen kerran ystävykset ratkaisevat mahdottomalta tuntuvan tapauksen.
Kaikki Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat >>
|
|
Pia Hagmar: Salaisuus lumessa
Veljekset kummastelevat läheisen maatilan pihapiirissä kohoavaa outoa lumikumparetta. Lähempi tutkimus paljastaa karmivan näyn: lumen alta löytyy kasoittain kuolleita sikoja. Taustalta selviää surullinen tapaus: isännän vakava uupumus ja sen myötä eläinsuojelurikos. Pojat joutuvat melkoiseen pinteeseen, kun sairas maatalon isäntä ei aio sallia heidän paljastaa löytöään.
Kaikki Etsiväpartio -kirjat
|
|
Anthony Horowitz: Alex Rider & käärmeenpää
Alex Rider on juuri palannut avaruudesta, kun Australian salainen palvelu ASIS houkuttelee hänet leipiinsä. Alexin on määrä ottaa selkoa Kaakkois-Aasiassa toimivan huippuvaarallisen Käärmeenpää-järjestön puuhista, joihin kuuluu mm. ihmisten salakuljetus. Mutta tällä kertaa Alexin ei tarvitse toimia yksin - tai ainakin aluksi näyttää siltä. Hän saa kumppanikseen tuntemattoman kummisetänsä Ashin, joka on ollut hänen isänsä hyvä ystävä ja viimeinen Alexin vanhemmat elossa nähnyt henkilö. Parivaljakko lentää Bangkokiin ja naamioituu afgaanipakolaisiksi. Mutta asiat eivät etene suunnitelmien mukaan, ja kuvioihin ilmestyy myös muuan vanha vihollinen, jonka pyrkimyksenä on horjauttaa puoli maailmaa pois raiteiltaan. Alex on kiikissä kahden eri salaisen palvelun välissä eikä voi luottaa kehenkään. Selviytyäkseen hengissä hän joutuu etsimään itsestään aivan uusia kykyjä.
Kaikki Alex Rider -kirjat >>
|
|
Ilkka Remes: Draculan ratsu
14-vuotias Aaro Korpi on joutunut vastakkain rikollisten ja agenttien kanssa, tullut teljetyksi luoliin ja tyrmiin, päätynyt tulen keskelle ja veden alle.
Mutta nyt Aaro kokee elämänsä järkytyksen: hän joutuu belgialaiselle hevostallille porvoolaisen tyttöryhmän tulkiksi. Aaro on tottunut saamaan tietokoneet hallintaansa, mutta 600 kiloa itsepäistä lihaa on vähän liikaa.
Rikkiviisaat tytöt, varsinkin Emma, hyödyntävät armotta Aaron epävarmuutta. Lopulta Aaro huomaa potevansa pahaa lanta-allergiaa ja päättää karata. Sitten hän näkee viereisellä tallilla jotain kiinnostavaa... Hevospiireissä liikkuu omituisia ihmisiä - ja paljon rahaa. Miksi vain makkaraksi kelpaava vanha koni myydään 84 000 eurolla?
Emma luulee rahanpesun tapahtuvan pesukoneella, mutta Aaro tietää paremmin. Eikä aikaakaan, kun hän päätyy hevoskuljetuksen mukana Unkariin, jonka useat kiinalaiset rikollisryhmät ovat valinneet Euroopan sillanpääasemakseen. Aaron kekseliäisyys alkaa ehtyä, eikä tilannetta helpota edes Niko-kaverin ilmestyminen paikalle. Päinvastoin.
Pian ollaan jo Romanian Transilvaniassa, josta hämäräperäinen miljonääri on hankkinut vanhan linnan rakentaakseen siitä Dracula-aiheisen teemapuiston. Vähitellen Aarolle selviää, mistä rahanpesuun tulevat varat ovat peräisin - mutta siinä vaiheessa hän huomaa olevansa itsekin osa kansainvälisen liigan likapyykkiä.
Kaikki Aaro Korpi -kirjat
|
|
Tapani Bagge: Päättömän munkin arvoitus
Kolkon arvoituksen pääosassa on muinainen munkki, joka ratsastaa pitkin Prahan öisiä katuja pää kainalossaan. Etsivätoimisto Mustan koiran ensimmäinen seikkailu alkaa kuitenkin Hämeenlinnasta ja tästä päivästä.
Sisko, Veli, Osku ja Deborah ovat tavallisia suomalaisnuoria, jotka nauttivat kesälomasta ennen kuudennen ja kahdeksannen luokan alkua. Siskon, Velin ja Oskun äiti Helmi on antiikkikauppias, jonka liikkeeseen murtaudutaan saman yön aikana peräti kaksi kertaa. Mitään ei kuitenkaan näytä kadonneen.
Poliisi ei innostu tapauksesta, joten nuoret perustavat oman etsivätoimiston. Yhteinen tunnus saadaan vahtikoira Rikistä. Etsiviä askarruttaa myös päättömän munkin patsas, joka herättää erikoisen paljon huomiota Helmin antiikkikaupassa.
Lupaavasti alkaneet tutkimukset ovat jämähtää paikoilleen, kun perheet lähtevät lomalle Prahaan. Mutta kaupungin keskiaikaisilla kujilla ja linnassa tutkimukset vasta saavatkin vauhtia - ja muuttuvat vaarallisiksi.
Kaikki Etsivätoimisto Mustan koiran tutkimuksista kertovat kirjat >>
|
|
Andy McNab: Maksun aika
17-vuotias Danny Watts ja hänen isoisänsä Fergus, petturiksi lavastettu SAS-veteraani, onnistuivat pakenemaan Britannian tiedustelupalvelua Sotilaan oppipojassa. Nyt he piileskelevät Espanjassa ja pitävät grillikojua väärien henkilötietojen turvin. Miten he voisivat nitistää Finchamin, Fergusin entisen esimiehen, jonka puuhista Fergus tietää aivan liikaa?
Britannian tiedustelupiirit saavat samaan aikaan muuta pohdittavaa: maata repii selittämättömien itsemurhapommien aalto. Mikään järjestö ei ota iskuista vastuuta, eikä tekijöitä tunnu yhdistävän mikään muu kuin nuori ikä. Ja samaan aikaan huippulahjakas matematiikka- ja tietokonenero Elena, Dannyn paras ystävä nuorisokodin ajoilta, yrittää auttaa kaksikkoa kaikin keinoin - kunnes hänen henkilöllisyytensä paljastuu tiedustelupalvelulle.
|
|