Rick Riordan: Liekehtivä valtaistuin
Kanen sisarukset Carter ja Sadie ovat olleet pulassa. Heillä ei myöskään ole aikaa harjoittaa yliluonnollisia kykyjään käytännössä.
Kaikki apu on tarpeen, kun Apep-käärme, pahin mahdollinen vihollinen ja kaaoksen ruumillistuma, on virkoamassa. Jos sisarusten ei onnistu estää kaaoksen voimia, koittaa maailmanloppu.
Kanen aikakirjat
|
 |
Derek Landy: Keplo Leutokalma Pimeitä aikoja
Valkyria Salaman ja Keplo Leutokalman seikkailut jatkuvat sopivan karmivassa ja huumorintäyteisessä fantasiasarjassa.
Keplo Leutokalma on edelleen kadoksissa Kasvottomien jumalien maailmassa. Etsintäyritykset ovat olleet turhia, eikä nyt viisitoista vuotta täyttänyt Valkyria Salama ole onnistunut löytämään luurankoetsivän alkuperäistä pääkalloa.
Koko Keplo Leutokalma -sarja.
|
 |
Ritva Toivola: Tuomas Karhumieli
Tapahtui kauan sitten, että kuuluisan noidan kuoltua kaikki hänen taikaesineensä varastettiin. Niiden joukossa oli myös karhunnahkaturkki, joka katosi salaperäisellä tavalla. Se oli aikaa, jolloin maata peittivät vielä tiheät metsät. Metsien läpi kiemurtelevat kapeat maantiet yhdistivät toisiinsa kestikievareita, joissa matkustavat saattoivat yöpyä ja joista sai myös hevoskyydin eteenpäin. Synkän korven läpi oli parasta ajaa nopeasti, sillä sen kätköissä piileksi ryöväreitä, joille moni oli menettänyt sekä hevosensa että rahansa.
Mutta mitä tapahtuukaan, kun Kellokosken kievarissa työskentelevä Tuomas pukee ylleen noidan karhunnahkaturkin?
|
 |
Reeta Aarnio: Veden vanki
Viidesluokkalainen Liina tutustuu taikatunneilla ystäviensä Eetun ja Sirin kanssa taikojen ja loitsujen salaiseen maailmaan.
Uusia taitoja tarvitaan pikaisesti, sillä pikkukaupunkiin ilmestynyt näkki saa houkuteltua erään henkilön veden varaan. Kuka on näkin uhri ja onnistuuko neuvokas kolmikko auttamaan vangiksi joutunutta?
Liina aloittaa äitinsä kannustamana myös pianotunnit ja saa uuden ystävän, Violan. Violan viulunsoittotaidot osoittautuvat enemmän kuin tarpeellisiksi seikkailussa veden väen parissa.
|
|
Christopher Paolini: Brisingr
Voitettuaan suuren taistelun Palavilla tasangoilla Eragon, Saphira ja vardenit saivat hengähdystauon, mutta vain hetkeksi. Lohikäärmeratsastajalta odotetaan paljon, ja Eragon huomaa pian antaneensa lupauksia ja uskollisuudenvaloja, jotka repivät häntä eri suuntiin.
Eragon haluaisi olla uskollinen serkulleen Roranille ja pelastaa tämän rakastetun, Katrinan, ra’zacien pesäpaikasta Helgrindistä. Samalla vardenit tarvitsisivat kipeästi hänen taitojaan ja voimaansa, niin kuin haltiat ja kääpiötkin. Kun kapinallisten rivit ja taistelumoraali alkavat rakoilla, Eragonin on aika tehdä rohkeita päätöksiä ja ehkä uhrauksiakin.
Kaikki laskevat Eragonin varaan. Pystyykö hän yhdistämään kapinalliset ja löytämään keinot kuningas Galbatorixin kukistamiseksi?
Brisingr on Perillinen-sarjan kolmas osa.
Koko sarja >>
|
|
Salamanda Drake: Myrskyn selässä
Lohikäärmelaakson tarina jatkuu. Carasta on viimeinkin tullut lohikäärmeratsastaja. Onni on kuitenkin lyhytaikaista: Breena, Caran ystävä, luo tyttöön kateellisia silmäyksiä. Vaikka Cara kuinka yrittää auttaa ystäväänsä, heidän välinsä vain viilenevät. Eikä ilkeä Hortensia voi jättää käyttämättä tilaisuutta pilata tyttöjen ystävyys. Lopulta Caran on tehtävä kaikkensa pelastaakseen sekä Breena että rakas lohikäärmeensä Taivaantanssija. Samalla hän hautaa myös haaveensa mestaruudesta.
Myrskyn selässä lennättää lukijan takaisin Lohikäärmelaaksosta tutulle lohikäärmetilalle Bresalsaarille. Kirja pursuaa lohikäärmeratsastusta, seikkailuja ja jännittäviä käänteitä. Salamanda Drake kirjoittaa hevoskirjoja lohikäärmeistä. Meno on niin vauhdikasta, että kirjaa tuskin malttaa laskea käpälistään. Ellei nyt hännän rapsutuksen ajaksi.
Sarjan ensimmäinen osa Lohikäärmelaakso >>
|
|
Dale Peck: Talo ulapalla: kadonneet kaupungit
Kesäloma on alkanut, ja Oakenfieldin sisarukset valmistelevat innokkaina matkaansa Farley-enon luokse mielikuvitusta kutkuttavaan Tuuliajon taloon. Juuri ennen lähtöä heille saapuu salaperäinen paketti, josta paljastuu ikivanha kirja nimeltä Kadonneet kaupungit. Kirja kulkee mukana Tuuliajon talolle, eikä aikaakaan kun käy selväksi, että sillä on merkittävä rooli tulevissa tapahtumissa...
Suuri hyökyaalto, tai oikeammin aikamyrsky, pyyhkäisee Tuuliajon talon yli, ja sen seurauksena lapset joutuvat erilleen, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Alkaa hurja matka mystisen kirjan kaksoiskappaleen jäljittämiseksi ja outojen tapahtumien syyn selvittämiseksi - ja viimein pääsystä takaisin kotiin. Hengästyttävän jännittävä seikkailu kuljettaa lukijaa muinaisessa maailmassa - Baabelin tornin ja Troijan hevosen juurilta viikinkien ja Amerikan intiaanien pariin.
Talo ulapalla -sarjan ensimmäinen osa Matka alkaa
|
|
Cornelia Funke: Mustesydän
Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?
Kaksitoistavuotiaan Meggien isä on kirjansitoja. Äitiään Meggie ei muista, tämä katosi kun tytär oli kolmen.
Kun isän vanha tuttava Tomusormi tulee yllättäen vierailulle, isä pelästyy suunniltaan. Anivarhain seuraavana aamuna hän ja hänen kirjoja rakastava tyttärensä lähtevät vaaralliselle pakomatkalle mukanaan muuan salaperäinen kirjapaketti.
Jatko-osa Musteloitsu >>
|
|
Royce Buckingham: Henkienhoitaja
Orpo Nathaniel-poika on menettänyt vanhempansa myrskyssä kymmenvuotiaana. Sijaiskodista toiseen kierrettyään hän on päätynyt sokean intialaisvanhuksen Dhaliwahlin oppipojaksi satavuotiaaseen taloon, jossa tapahtuu kummia. Puupenkkiin kaiverretut päät puhuvat, peili näyttää katsojalle pelkän luurangon, ja seinäkello pyörittelee viisareita oman mielensä mukaan.
Dhaliwahlin kuoltua viisitoistavuotias Nat jää yksin hoitamaan talon henkiä, myös kellarissa lymyävää valtavaa, karvaista petoa, joka haluaisi ahmaista hänet suihinsa. Nokkelien apurihenkiensä avustuksella Nat kuitenkin onnistuu pitämään pedon aisoissa, kunnes hän tutustuu Sandyyn, säntilliseen kirjastoapulaiseen, joka on yhtä ujo ja yksinäinen kuin Nat. Onnettomien sattumien seurauksena kellarin hirviö pääsee irti, ja samaan aikaan Nathanielin kotia lähestyy vääjäämättä salaperäinen kaaoksen valtias... Nuoren Nathanielin on näytettävä voimansa pahaa vastaan ja noustava oppimestarinsa, henkienhoitaja Dhaliwahlin ja tämän edeltäjien rinnalle.
|
|
Reeta Aarnio: Maan kätkemät
Viidesluokkainen Liina yrittää totutella uuteen kaupunkiin ja uuteen kouluun. Eräällä kirjastoreissulla hän löytää oven, joka johtaa aivan toisenlaiseen maailmaan.
Muutamat koulun oppilaat käyvät iltaisin "taikatunneilla" ja oppivat asioita maahisista, tontuista ja veden väestä. Liinakin huomaa kuuluvansa joukkoon, jolla on kyky nähdä ja kokea asioita, joita muut ihmiset eivät näe. Tunneilla Liina tutustuu punatukkaiseen Siriin ja ujoon Eetuun, ja pian he ovat tiivis kolmikko.
Kun koulun pihalta ja tarhasta alkaa kadota lapsia, vain Liina, Siri ja Eetu ymmärtävät, että maahisilla on sormensa pelissä. Miksi ihmisten ja maahisten Rauhanomaisen rinnakkaiselon sopimusta on yhtäkkiä rikottu?
|
|
Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
Hildegunst von Mythenmetz, zamonialaislohikäärme ja nuori kirjailija, saa runokummiltaan perinnöksi Zamonian kirjallisuuden mahtavimman tekstin - täydellisen käsikirjoituksen, joka kääntää lukijansa maailman ylösalaisin.
Lohikäärme joutuu tekstin lumoihin ja lähtee siltä istumalta tarunhohtoiseen Kirjalistoon - Uinuvien kirjojen kaupunkiin - etsimään tekstin salaperäistä kirjoittajaa.
Kirjalisto on täynnä kirjallista väkeä: kirjakauppiaita, antikvariaatteja, kustantamoita, kirjallisuusagentteja, nälkiintyneitä runoilijoita, haamukirjoittajia. Mitä syvemmälle kaupungin uumeniin Hildegunst ajautuu, sitä vaarallisemmaksi hänen kulkunsa käy...
|
|
Georgia Byng: Molly Moon, Micky Minus ja ajatuskone
Molly Moon osaa pysäyttää maailman ja matkailla ajan halki hypnoottisten silmiensä voimalla. Sarjan neljännessä hervottoman hauskassa kirjassa hän äimistyy huomatessaan olevansa myös ajatustenlukija.
Pystyykö Molly taidoillaan pelastamaan kadonneen kaksosveljensä Mickyn, joka on vankina tulevaisuudessa? Onko hänestä vastusta katalalle prinsessa Fangille ja tämän vinksahtaneelle ajatuskoneelle?
Palkittu kirjailija Georgia Byng osaa hänkin lukea ihailijoidensa ajatukset. Uusi kirja valloittaa yllättävillä käänteillään. Molly Moon on ollut suurmenestys jo 36 kielellä.
"Byng on ylittänyt itsensä. Tarina on enemmän kuin loistava - hyvän mielen kirja, joka jättää nuoret lukijat kaipaamaan jatkoa." ALA Booklist
Muut Molly Moon -kirjat |
|
Lene Kaaberbøl: Hopeahevonen
Eletään keskiaikaisessa, ihmisen ahneuden aiheuttaman luonnonkatastrofi n jälkeisessä maailmassa, jossa valtaa pitävät naiset.
Kievarinemännän tytär Katriona on tuittupäinen ja äkkipikainen tyttö, jota ennalta määrätty ura äidin työn jatkajana ei kiehdo. Hän ei myöskään tule toimeen äidin puolison kanssa. Äiti lähettää hänet värjärinoppiin, mutta Kat ei sopeudu oppityttöjen nokkimisjärjestykseen, jossa tulokkaita kiusataan armotta.
Kievarissa vieraillut, hopeisella hornanhevosella ratsastava arpinen nainen on jäänyt Katrionan mieleen. Katriona tajuaa, että siinä on hänen tulevaisuutensa - hänkin haluaa ruveta bredinariksi, kierteleväksi lainvartijaksi ja viestinviejäksi.
Mutta bredinareja koulutetaan arvostetussa akatemiassa suuressa kaupungissa, eikä maalaistytön tie sinne ole helppo. Kat on tottunut raivaamaan esteet tieltään, mutta onko ärhäkkä tyttö onnistunut matkansa varrella hankkimaan liian vaarallisen vihollisen?
|
|
Timo Parvela: Tiera
Maailman kenties viimeinen kesä lähestyy loppuaan... Hävittyään ensimmäisen taistelun Sammon sirpaleesta repaleinen Sammon vartijoiden joukko matkaa pohjoiseen. He aikovat löytää jäljelle jääneen Väinämöisen kätkemistä kahdesta sirpaleesta. Sen, joka vielä estää maapalloa suistumasta Pohjolan valtaan ja pimeyteen. Matka on vaarallinen, sillä Louhen kätyrit vaanivat saattuetta, joka kuitenkin saa yllättävän vahvistuksen: Tieran, uskollisen ja taitavan soturin.
Tilannetta ei helpota sekään, että Ilmarin paras ystävä Ahti on yhä Loviattaren vankina Tuonelassa. Hänen pelastamisekseen ystävysten Annin, Ainon, Jokkerin, Ilmarin ja Saanan on kohdattava tietäjistä suurin, pelottava Antero Vipunen, ja löydettävä tie mustan virran toiselle puolelle Manalaan. Paikkaan, jonne itse Väinämöinen on varoittanut kaikkia kuolevaisia menemästä.
Jo sukupolvien ajan ovat Sammon vartijat varjelleet sen sirpaleita estääkseen Louhen koston. Pohjolan mahti on kuitenkin taas vahvistumassa, sillä Louhi aikoo koota ihme-esineen uudelleen. Sammon vartijoiden tehtävä on estää se.
Sammon vartijat -sarjan ensimmäinen kirja on Tuliterä, joka sai vuoden 2007 Topelius-palkinnon.
|
|
Tuulia Aho: Lumen tytär
Yötuulen tyttären suusta ei tule sanoja. Pellavatukkainen tyttö kulkee eläinten joukossa, sihisee ja naksuttaa lintujen kielellä. Outoa lasta pelätään. Miten suhtautua sellaiseen, jolla ei edes ole nimeä?
Samaan aikaan Yötuulen kaksoisveli Musta Haukka tuntee vanhuuden venyttelevän jäsenissään. Shamaani on unohtanut kutsusanat, eivätkä voimat riitä henkimatkoille tuonpuoleiseen. Ja nyt jos koskaan Musta Haukka tarvitsisi voimiaan.
Yhdessä sammalväkeen kuuluvien Villavan ja Vesikon kanssa Lumen tytär ja shamaani vaeltavat tapaamaan Sanojen vartijoita. Matkalla he kohtaavat Tiiran, joka on pakomatkalla ja jonka Lumen tyttären valkea palmikko lumoaa. Vihreältä mereltä Tiira uskoo löytävänsä sanat lakien kirjoittamista varten. Niitä tarvitaan, jotta kotikonnuille voisi koittaa oikeudenmukaisemmat ajat.
Lumen tytär on upea lopetus Tuulia Ahon värikylläiselle fantasiatrilogialle. Sen aikaisempia osia ovat Kuikansulka (2005) ja Pääsky ja Yötuuli (2006).
|
|
Sarah Prineas: Taikavaras
Kirjan sankari on Conn, velmu taskuvaras, joka on pienestä pitäen joutunut elättämään itsensä kaupungin kaduilla ja kujilla lähinnä näppärien sormiensa avulla. Eräänä päivänä hän tulee varastaneeksi maanpaosta palanneen velhon, Ikimys Piilasin, locus magicalicuksen -kiven jossa piilee velhon taikavoima. Jos joku toinen kuin velho itse kajoaa kiveen, hän kaatuu yleensä kuolleena maahan. Conn kuitenkin selviää, mikä herättää Ikimys Piilasin mielenkiinnon.
Wellmetin kaupunkia uhkaa tuho, sillä sen taikuus vähenee tasaisesti. Ikimys Piilasi saa velhotovereilta tehtäväksi tutkia, mistä taikuuden väheneminen johtuu. Ikimys päättää ottaa Connin oppilaakseen ja avustajakseen, mutta matkassa on mutka: Connilla ei ole omaa kiveä, ja velholla on pakko olla oma kivi.
Taikavaras on fantasiaromaani, joka imaisee lukijan mukaansa heti ensi sivuilta lähtien. Huikean trilogian ensimmäinen osa vie lukijansa Illankajon ja Aamunkoin salaperäisille kujille, seikkailuun velhojen keskelle.
|
|